No niin, sain kutsun tilitoimisto top 4:n soveltuvuustestiin. Sekin oli kamala. Tein sen tuossa "kiireessä" tai ehkä uteliaisuuttani netissä. Aikaa oli tasan 12 minuuttia. Ensimmäinen osuus oli äidinkielen testi. Kysyttiin kaikkea....mikä on kiireisen vastakohta.....kirkko ja pappi sopivat yhteen kuin tennis....ja mikä? Pallo, kanske. Lääkärit ovat miehiä. Lääkärit saavat ilmaisen ruokailun...mikä on vastaus? Tulkkaan, että mieslääkärit saavat ilmaisen ruokailun. Mutta se matematiikan testi oli hankala. 2, -2, 4, miinus jotakin. Ihan käteen meni, vaikka olen ihan kunkku näissä matemaattisissa tehtävissä. Huomio, laskimen kanssa. Sitten oli palikkatesti. Tosi vähän aikaa. Liian monta kuviota ja liian vaikea testi. Mutta oli ihanaa, että sain kutsun palikkatestiin. Pus pus vaan tulevalle työnantajalle. Mun ukko on maailman paras näissä palikkatesteissä. Minä olen liian lyhyt pinnainen tällaiseen. Enpä paljoa jaksanut miettiä, enkä välitättänyt harjoitellakkaan. Mun ukko harjoittelee näitä testejä koko ajan. EVVK!
Mitähän palikkatestit testaavat? Matemaattista ulkoalaskua, jossa olen surkea! Tiedän, että en osaa laskea ilman laskukonetta. En pärjää ilman laskukonetta! En kertakaikkiaan vaan pärjää! Kertotauluakaan en osaa enään. Tai noh, suurimmaksi osaksi muistan. Mitä on 7*8= 80-24=56 (näin mä näitä aina päättelen, kokonaisluku miinus 3*8). Arvaa vaan ehdinkö ajattelemaan mitään tossa testissä, aikaa oli 4 minuuttia ja ainakin viisi jäi vastaamatta. Haha! No en muista kuinka monta jäi vastaamatta!
Niin, no mitä tähän sanoisi. Tunneälyä, tilannetajua, empatiakykyä, huumorintajua, sosiaalisuutta, elämänkokemusta tai muuta henkistä kyvykkyyttähän testit ei testaa. (Jaakko Parikan mielipide sivulta http://hr-blogi.blogspot.fi/2012/04/soveltuvuusarvioinnit-tulossa-miten.html) Eikä ole tarkoituskaan! Ne tulevat esille työelämässä.
Olen alkanut taas kyseenalaistamaan omaa sosiaalista kyvykkyyttäni. Mun itseni mielestä olen tosi kiva ihminen. Ja aina mun kimppuun käy joku naikkonen, joka työpaikalla. Harvemmin miehet, he pyytävät treffeille. Nytkin tappelen joka päivä yhden kireän vaihdevuotisen ämmän kanssa töissä. Tai no en tappele, hän suutahtaa joka asiasta ja sanoo kiukkuisena mielipiteensä. Toisaalta ärsytän häntä tahallani. Minulla on hirveän hyvät puhelahjat, ja minun ylitseni ei kävellä. Tänäänkin työpaikan muijat rupesivat urputtamaan minulle väärän värisestä työliivistä, kun olisi kaikilla hyvä olla samanvärinen. Voi jeesus! Varmaan en vaihda väriä, pomo on itse ollut mun vieressä, kun valitsin liivin ja hän ei ole mitään sanonut. Sanoin, sitten, että mun liivi onkin kauniimpi kuin tuo toinen, jota minun pitäisi käyttää. Niin johan joku ämmä tulkkas, että se on sitten sama asia, että he ovat rumia, kun he käyttävät tämän väristä liiviä. HEI HALOO! Onko pieni maailma? Sanoin, kyllä, että en sanonut, että he ovat rumia, vaan liivi on ruma. Ja et eihän me kukaan täällä olla ruma, mehän ollaan työpaikan helmiä. Siis ainakin minä olen. Heikkolla itsetunnolla varustetut saa olla vaikka kuinka rumia mun puolesta!
Haha! En varmaan nyt päässyt jatkoon tässä työnhaussa, mutta väliäkö tuolla. Jos työpaikoilla noin joutuu turhasta tappelemaan, niin ehkä mun paikka on kotona.
 |
| Tukka hyvin, kaikki hyvin! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti