lauantai 12. maaliskuuta 2016

Nettikauppojen myöhäiskokeilija

Vihdoinkin näin Kummelin Veen, ja ihan ilmaiseksi. Markkinoinnin tunneilta on tuttua kuluttajien jaottelu. Osa kuluttajista on aikaisia omaksujia. Ja osa niin kuin minä, myöhäisheränneitä. Tympeetä toisaalta, kun kaikki kauppa on mennyt nettiin. Tänä vuonna olen vasta omaksunut näitä nettikaupan saloja. Tänä vuonna olen esim. siirtynyt VR mobiilin käyttäjäksi. Vaatteita en koskaan tilaa netistä, koska kokoa on vaikea arvioida. Englannissa asuessani tilasin kerran yhden jakun, jota ei ollut koossani New Lookin myymälässä. Sudeksi osoittautui. Jakku oli kokoa liian pieni, mutta pidin silti jakkua paljon. Harmi, että olen siitä jo luopunut. Kierrätykseen meni.

Netistä tilaajana olen siis myöhäisherännäinen. Toisen ainoan kerran tilasin Vilasta ihanan paidan. Piti ostamani sen palkkapäivänä, mutta kuten arvata saattaa, paidat olivat siihen mennessä menneet jo kuumille kiville. Kokeilin samanlaista mustaa, ja tilasin netistä sen himoitsevani neonpunaisen. Näin se tilaus onnistui, koska koko oli tiedossa. 

Nuoret puhuvat koulussa (siis duunipaikassani), että eivät he mitään Wallanderia katso. He katsovat Netflixiä. Minulla ei ole varaa Netflixiin, mutta tällä viikolla löysin Yle Areenan ja Mtv katsomon. Tv kakkosella mainostettiin Kummeli V -sarjaa, että se tulee torstaisin kello 20. En ehdi millään kahdeksaksi kotiin tanssitunnilta. Tadaa, Kummeli oli katsottavissa myös Yle Areenassa. Niin kuin ovat myös Kummelin vanhat sketsisarjat. Nekin aion katsoa sieltä sitten, kun ehdin. Piru vaan, jouduin lataamaan Adobe Readerin, ja sekään ei ihan heti latautunut. Kun käsi olen näiden teknisten laitteiden kanssa. Mutta nyt siis voin rauhassa katsella eilen tulleen Hjalliksen, Elastisen ohjelman ja monet muut ihan omien aikataulujen mukaan. Onhan tässä vähän epämiellyttävä istua toimistotuolilla, ja tietokoneen kuvakaan ei ole maailman paras. 

Vaatteita en ole uskaltanut tilata netistä. Ehkä voisi kokeilla, kun Zaran nettikauppa aukeaa 16. maaliskuuta. Niken Free kenkiä olen käynyt kokeilemassa kaupassa. Koon tiedän, mutta mistä löydän ne edullisemmin? Netistä vai kaupasta? Kova asia on nyt kivijalkakauppojen pistää kampoihin, kun nettikaupat jyräävät ohi hinnalla ja ilmaisella toimituksella. Mutta ovatko netissä hinnat siltikään edullisemmat? Kuinka käy niiden ihmisten, jotka eivät suostu nettiä käyttämään? Kuoleeko kivijalkakaupat? Tuskin kuolevat, muuten meiltä naisilta loppuu harrastukset, rättikaupoissa hyppääminen. 

Onneksi on olemassa  kivijalkakirpputorit, vaikka osa niistäkin nettiin siirtynyt. Menen muuten ilmaiseen työkokeiluun SPR kirppikselle puoleksi toista kuukaudeksi. Saa nähdä, miten paljon kannan sieltä lumppua kotiin. Ehkä pääsen valitsemaan kuormasta parhaat. Ehkä en. Aion kyllä olla nyt kovana ja jättää kukkaron kotiin. Äiti oli vihainen päätöksestäni mennä ilmaistyöhön SPR:lle. Kuningattaren maine kun siitä huononee, ja tuplamaisteri ei saisi *askaa tehdä. Haluan nähdä muitakin ihmisiä kuin maistereita, mikä sen parempi paikka on kuin SPR nähdä tukityöllistettyjä. Tietää sitten, mikä elämä odottaa kahden vuoden työttömyyden jälkeen. Uteliaisuus voitti!

Kummeli V oli muuten hauska!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti