Tänään on taas sellainen päivä, että kirjoitussuoni sykkii, vaikka töitä pitäisi hakea. Työn saaminen Suomessa kyllä on oikein sattuman kauppaa. Olen kuullut jo, että moni tuttava on luovuttanut koko jutun. Työttömyys on voinut kestää jo koko vuoden, ja ylikin. Aloinkin miettiä, että millainen tyyppi kelpaa työelämään. Sellainen kuin minä ei kelpaa.
Meidän koulun lehdessä Hankeitenissa oli taannoin kirjoitus siitä, millainen on ekonomin prototyyppi. Kirjoituksesta sai sellaisen kuvan, että yhtä tyyppiä ei tietenkään ole. Älykkäitä ja ahkeriahan kaikki ekonomit eivät todellakaan ole. Kaikki eivät ole puheliaita, eivätkä tyylikkäitä pukutyyppejä. Yksi varma asia on, että ekonomia kiinnostavat talousasiat ja moni on suht normaaleja, ahkeria ja aikaansaavia.
Yksi fakta kuitenkin on, että miehet ovat tavallisimmin johtoasemissa talousalalla. Voi silti naisissakin olla hyviä Controllereita. Mutta vähemmän. Ja miten tähän miehen asemaan pääsee? Harvemmin nainen pääsee johtavaan asemaan. Miehet pääsevät jo nuorena niin sanotuksi oppipojaksi jonkun kokeneemman miehen pariksi. Nainen joutuu useimmiten omilleen. Minä olen ollut muutamissa työhaastatteluissa, joissa mies on ollut talous- ja rahoituspuolen johtaja, nainen on työhönoton johtaja=rekrytoija ja joskus nainen on sen ryhmän pomo. Mutta kyllä pörssiyritysten hallituksissa on melkein vain miehiä. Pohdin usein, miten itse pääsisin miesten suosioon? Mahdotonko tehtävä? Minkälainen pitäisi olla naisekonomina?
On tietenkin tärkeää, että on hauska ihminen. Ainakin mielestäni. Kaikkihan ei sitä ole. Hauskuuskin on yksi älynlaji. Naisena tietenkin pitäisi olla kauniskin, tai ainakin omalla tavallaan kaunis ja tyylikäs. Mutta miksi minä en ole miesten makuun? Tavallisesti miehet eivät edes huomaa minua. Katsovat ohitseni kuin en olisi olemassakaan. Ja vastaavasti naiset vihaavat minua kuplivaa tyyliäni takia. Työpaikat jäävät satavarmasti saamatta, oli haastattelijana nainen tai mies. Mutta kun omaa persoonallisuutta on inhottavaa muuttaa. Sitten et olisi sinä.
Olen ihmisenä Tony Dunderfeltin määrittelemä keltainen tyyppi, siis avoin, luova ja puhelias. Ilmaisen itseäni elein, ilmein, huumorilla ja innostuneesti. Olen ihan selvä seikkailija, taiteellinen ja ideoija tyyppinen. Ja totta on, minun on vaikea hillitä itseäni ja olen huono keskittymään.
Sopiiko tälläinen ihminen laskentapuolen osaajaksi? Kaikkialle sopii, kunhan vain on kiinnostunut alastaan. Mutta ihmisiä on vaikea miellyttää, jos on erilainen. Ekonomina pitäisi olla niin perkeleen hiljainen, nysvääjä ja aina nenä kiinni numeroissa. Hiljainen, se on se tärkeä luonteenpiirre ekonomille. Meitä jokaisen tyypin osaajia tarvitaan, myös niitä nysvääjiä. Mutta kyllä hiljaisten ihmisten kanssa on vaikea tehdä yhteistyötä. Todella vaikeaa!
Mistä löytyy mulle sellainen organisaatio, jonne kelpaan hersyvine juttuineni. Pitäiskö perustaa oma yritys? Olenkin menossa ensi viikolla yrittäjyysvalmennukseen. Miten päästä miesten suosioon? Inhoan niin näitä "minulla on hotellihuoneessani tuplavuode"-tyylisiä äijiä. Oikeen ketuttaa. Ihan kuin naisen oma äly syrjäytetään. Vielä kauniimpia naisia käy sääliksi, jos minäkin rumana rupsuna joudun tollaisen haista paska-juttujen uhriksi.
Naisille siis neuvoksi: Ole oma itsesi, kehitä tyyliäsi (pukeutumista, ulkonäköä, ilmaisutaitoa), mutta älä unohda olla nainen! Naisilla kuitenkin on hyvä kielitaito, parempi kuin miehillä. Harva mies osaa enempää kuin englantia. Me osataan tana suomea, ruotsia, saksaa, espanjaa, venäjää, viroa, liettuaa, vähän ranskaa.
Jos kukaan ei kannusta työelämässä, niin ehkä se parhain kannustus ja arvostus tulee kuitenkin omasta parisuhteesta. Oma mies olkoon se parhain sparraaja! Vaihtakaa miestä, jos se aliarvioi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti