Kyllä korpee taas talousihmistä, kun kaikki lehdet ovat täynnä erilaisia oman talouden hoito-ohjeita. Näin säästän pahan päivän varalle ja näin kulutan viisaasti. Tätä sen lama teettää. Ihan kuin tulisi hävetä kuluttamista. Joku pankkirouvakin kirjoitteli OP-lehdessä, kuinka hän vihaa ostoksilla käyntiä. Kuinka se on niin kamalaa! Ompa kamalaa! Minä olen laittanut sileäksi koko ylimääräisen tilin, jonka sain työkokeilusta. Palkkarahat sentään säästin.
Sitten on näitä vinkkejä kuinka seuraat omaa talouttasi. Netti pullistelee kaikkia valmiita taulukkoja kuukausittaiseen talouden hoitoon. Sitten näet mihin rahasi menee. Missä voimme vielä säästää? Minä pidän kyllä excelissä omaa kulutus-taulukkoa. Säästön varaa olisi kirppislumppujen saralalla, karkin syönnissä, uusien kenkien ostelussa. Ruokaostoksissakin ehkä voisi vielä säästää.
Mä sit onnistuin sähläämään nettikaupassakin. Onnistuin ostamaan kahdet parit Converse-tossuja alehintaan. Toiset maksoin jo ja toisista tuli lasku. Kengät ovat jo matkalla. Pitäisiköhän palauttaa ne toiset? Jos ne eivät sovi serkun jalkaan, palautan ne toiset. Palauttaminen on toivottavasti tehty helpoksi. No joka tapauksessa aion ehkä palauttaa ne toiset. Tossut ovat väriltään valkoiset. Ehkä ne molemmat voisi pitää. Ne likaantuvat kuitenkin helposti. Sitten saisi uudet käyttöön. Ehkä yritän kaupitella niitä vielä jollekin. Ottajia muotikengille kyllä on. Ja hinta oli hyvä 40 euroa. Kyllä kyllä!
Kuluttamalla osallistut johonkin tiettyyn viiteryhmään. Ilmaiset itseäsi ja näin. Minä kuulun ryhmään työttömät, juoksijat, kielten opiskelijat. Työttömätkin voivat käyttää muotikenkiä ja köyhyys ei näy päälle päin. Juoksuryhmässä on tärkeää, että sinulla on muotivaatteet. Nyt on muotia Asicsen juoksukengät, Niken juoksuasut. Näin ainakin meidän juoksuryhmässä. Ei siellä ryhmässä ole kyllä työttömiä. Ei ainakaan kukaan tunnusta olevansa.
Sunnuntaina kun olin Kälviällä painikisoissa, nuorilla oli kaikilla Adidaksen muotiverkkarit. Siinä iässä on tärkeää olla samanlaiset asut. Muutoin en kyllä kuulu mihinkään ryhmään, enkä ymmärrä kulutusjuhlasta mitään. En seurustele juppien kanssa enkä halua seurustella varakkaiden kanssa. Olisi tylsää olla näyttelyesine juppi-insinöörin tai ekonomin rinnalla. Ekonomin, joka korjailisi koko ajan sanomisiani.
Mutta ei kuluttamisesta saisi syyllistää, et se olis jotakin kamalaa. Ihanaahan se on. Kyllä on hyvä säästää pahan päivän varalle. Hampaat voivat tippua suusta. Sitä kai eniten pelkään. Matkailuakin varten olisi hyvä säästää! Mut helvete, elämästä menee maku, jos ei saa ostella. Onneksi kukaan ei tiedä, kuinka paljon kulutan. Kostoksi tästä esittelen teille rakkaimmat uutukaiseni, ihanat Nike Free- lenkkarit. Ne ovat ihanat salikenkinä. Enkä ole päivääkään katunut, että ne ostin. Head hinta 99,90. Haha!
![]() |
Tässä rakkaani, turhat tuhlaukset! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti