Työnhaun sietämätön kovuus

Tässä minä en ole hyvä, nimittäin työnhaussa enkä verkostoitumisessa ylipäätään. En nimittäin saa mitään unelmien työpaikkaa enkä unelmien miestäkään. Yritän kyllä verkostoitua, mutta kukaan ei kirjoittele minulle päivää pidempää, vaikka olen oikeasti tosi hauska. En kyllä koskaan suutukkaan, vaikka en nyt tullut valituksi. Yksi hailee, ei se paikka sitten ollut minua varten. Ja minua ei hetkauta tuhlata aikaani tuntemattomiin, joten älkää siten kirjoitelko päivää pidempää.

Olen hankkinut mm. työnhakusparrausta Ekonomiliitosta (SEFE). Ekonomiliiton edustaja on neuvonut minkälainen on hyvä hakemus. Aina ensin kirjoitetaan kehuja yrityksestä tyyliin

* Luin mielenkiinnolla tehtävän kuvistanne yrityksenne kotisivuilta....yms. Kiinnostuin tarjoamistanne taloushallinnon palveluista, koska teillä on heti alussa mahdollisuus tehdä vastuunalaisia työtehtäviä asiakkaiden parissa. 

(Nyt toivonkin, että rekrytoinnin henkilöt eivät tätä lue, mutta näin siis neuvottiin Ekonomiliitossa...)

Herra isä, kuka sanoo, että näin on just oikein kirjoittaa. Tarvitsen ehdottomasti uutta sparrausta!

Sitten mennään omakehuihin. Minun alani yritykset toivovat esimerkiksi

• soveltuvaa korkeakoulututkintoa laskentatoimesta, tai olet opintojesi loppuvaiheessa. Olet perehtynyt opinnoissasi myös IFRS-laskentaan
• työkokemusta laskentatehtävistä. Kokemus tilintarkastustyöstä ja konsernitilinpäätöksistä katsotaan eduksi
• olet asiakaslähtöinen
• sinulla on työtä pelkäämätöntä asennetta, ja olet valmis kehittymään ulkoisen laskennan erityisasiantuntijaksi
• käytät sujuvasti toimiston yleisimpiä IT-sovelluksia
• työkielesi ovat suomi ja englanti. Ruotsin kielen taito on eduksi.
• olet sosiaalinen ja yhteisiin tavoitteisiin tähtäävä tiimipeluri, jolla riittää halua kehittää omaa ja tiimin osaamista (Lähde: Visma) 

Mutta näissä asioissahan minä olen sikahyvä ja sen todellakin kirjoitan sen hakemukseen. Pääsen kyllä hyvin haastatteluihin, kiitos tämän uuden ihanan ekonomin tutkinnon, mutta just en näihin tällaisiin avoimena oleviin paikkoihin. Pääsen haastatteluun yleensä avointen hakujen kautta. Nytkin olen menossa Helsinkiin haastatteluun johonkin Audit-hommaan. Avointen hakujen huonona puolena on se, että työtehtvät ovat ihan mitä sattuu. Ihan ihmeellisiä. Toki niitäkin olisi ihana saada, mutta eipä ole onni potkaissut. Työhaastattelut ovat olleet ihan outoja. Yhdessä juomafirman haastattelussa oli komia nainen ja pukumies, ja heille olisi ollut tärkeää, että puhuisin Tanskaa. Voin opetella. 

Yhdessä haastattelussa oli kolme henkilöä. Päähaastattelija oli ihan kiva. Kaksi muuta olivat hiljaa. Rouvalla oli niin ruma ruskea liituraitahousupuku, että meinasin oksentaa. Jos on pomona, niin silloin on kyllä varaa ostaa kauniimpia vaatteita. Hän muutenkin  vain myhäili. Mukana oli kolmaskin mies, joka vain kirjasi ylös vastauksiani myrtsin oloisena. Ruuhkavuodet näkyivät kasvoilta, nukkuakin voisi. Päähaastattelija vihjasi haastattelun lopuksi selvästi, että luultavasti he ovat löytäneet jo omansa. 

Kolmas avoin haastattelu oli jollekin henkilöstöosastolle. Siellä työnkuvana olisi ollut työmiesten sairaspoissaolojen ym. vieminen tietokantaan. He pommittivat minua kysymyksillä kuin tykillä...mitä sä tekisit, jos...ja sit taas mitä sä tekisit, jos.. Toisaalta helppoja kysymyksiä ja helppo vastata. Työyhteisö koostui 16 naisesta. Mistä tämä kertoo? Palkka on huono. Toisaalta minulle olisi kelvannut tämäkin työ. Minä en kelvannut. 

En tiedä. Minun mielestäni työnhaku on mennyt sairaaksi. Yhteen työvoimahallinnon taloushallinnon koulutukseen ja ilmaiseen harjoitteluun olisi pitänyt tehdä itsestään videohaastattelu. Eihän minulla ollut konetta silloin. Tässä uudessa koneessa on nyt kaikki hienot kamerasovellukset, että videointikin onnistuu. SEFE:n rouva neuvoa minua liittymään Linked-Inniin, ja ottamaan yhteyttä rohkeasti omiin tuttaviini ja tuntemattomiin kertoakseni, että etsin töitä. Voi hyvä hyttynen. Häpeän rikkonaista työelämääni. Minulla on kaksi yliopistotutkintoa, mieletön määrä kielitaitoa, liian paljon kokemusta pilipalihommista. Minulla on esim. 25 erilaista työsuhdetta elämäni aikana, ja olen kuitenkin alle 40-vuotias. Pakko kai sinne Linked-inniin on liittyä. Akateemiselta ihmiseltä vaaditaan jotenkin enemmän. On ihan minimivaatimus, että osaa sujuvasti englantia. Ruotsiakin on hyvä osata hyvin. 

Tulen tästä lähtien raportoimaan tänne kaikista työhaastatteluista ym. työkkärin toimista. Seuraavana on vuorossa Deloitte. Tämäkin siis avoimella hakemuksella. Katsotaan, mitä kamalaa he kysyvät. En aio kauheasti harjoitella etukäteen. Yrityksestä aion  kyllä ottaa selvää. Muutoin en harjoittele, ketä kiinnostaa, mitka ovat minun heikkouteni. Sitäkin on kysytty. Niitähän ei tietenkään ole.

Vääränlaista kulutusta

Onkin vierähtänyt tovi siitä, kuin kirjoitin viimeksi. Piti kirjoittaa lavatansseista ja Taikakuusta, Yön konsertista, Tallinnan matkasta, mutta kaikki ovat jääneet. Nyt on pakko kirjoittaa siitä, kuinka esimerkiksi itse kulutan niin väärin. Olimme tätieni kanssa Tallinnassa joulukuun alussa. Mitään ei tietenkään pitänyt ostaa. Kävimme vain Karnaluksin käsityötukussa. Siellä oli valtavasti ihanaa tavaraa, lankoja ja ompelukoneita. Olisin halunnut ostaa ompelukoneen, edullisesti, mutta kun näin ne eläkeläisten yms. käsityöihmisten sankat joukot siellä Karnaluksissa, niin ihan suoraan sanottuna ostan ompelukoneen helpommin netistä. Sitä paitsi ne kaikki Janonen koneet olivat kamalan muovisia. Mutta nyt eksyn raiteilta...

Ompelukonerahat menivät kuitenkin vaatteisiin. Ostin pipon, pari paitaa ja housut, massoittain suklaalevyjä. 150 euroa meni itse matkaan ja 150 euroa tuhlaukseen. Sepä järkevää. Ja, juu on...ompelukoneen hinta. Oikeasti olisin tarvinnut uuden talvitakin ja kengät. Kengät vuotaa ja minulla ei ole kuin rumia takkeja. Nyt täytyy siis säästää kyseiset rahat taas kokoon, ja ehkä kyseisen summan saa helmikuuhun mennessä, ja silloin ovat siis alet jo ohi. Tässä esimerkki väärästä tuhlauksesta, mutta ei asian pointti.

Asian pointti on se, että rakastan ns. halpisvaatteita, kaikkea halpaa, mitä saa vain Tallinnasta. Stradivariuksen, Bershkan, Zaran (saa Suomestakin), Bull and Bearin, Springfieldin vaatteita. En osta tai kuluta turhaan, kyllä kaikki tulee ihan käyttöön. Mutta näiden ketjujen (Inditex) vaatteet ovat varmasti naisten ja lasten tekemiä. Helsingin Sanomissa (15.12.2015) oli kirjoitus siitä, kuinka naiset tekevät 52 % kaikesta maailman työstä. Pakotettuna työhön on arviolta 21 miljoonaa ihmistä (naisia varmaan suurin osa). Lapsia on maailman työvoimasta on 11 % kaikista maailman lapsista (168 miljoonaa lasta). 830 miljoonaa ihmistä tienaa alle 2 euroa päivässä. Kaikki mun Adidas ja Nike juoksukengät (ovh 180 euroa) on siis peräisin näistä hikitehtaista. Eläköön!

Just joo. Mitähän minä voisin vaatediggarina voisin tehdä asialle? Kyllä silti aion ostaa näitä lempimerkkejäni edullisesti, mutta harkitusti. En ymmärrä, miksi halpahintaisia vaatteita ei saisi ostaa. Ehkä vähemmän voi ostaa, ja kirpputoreilta mielummin, jos niitä löytyy.  Kyllä nämä ostamani "merkkivaatteet" ovat kestäneet vuosien kulutusta. Paikkaan ja korjaan ja käytän niitä lempivaatteitani usein. Jotenkin  vain säälittää naisten ja lasten huonot työ-olot ja surkea palkka, mutta he oikeasti tarvitsevat palkkansa. Pitää oikein alkaa pohtia, miten heidän olojaan voidaan parantaa. Kuluttaja äänestää kukkarollaan. Ei ainakaan kannata ostaa turhaa tavaraa. Ökyrikkaat ja päättäjät tehkää te jotakin!

Tässä kuva Tallinnan tuhlauksista. Yäk, tätä pinnallista maailmaa. Kalevin suklaat ovat ihan parhautta. Head hind, vain 1,30 euroa kipale. Haha!

Suklaata ja pippurilaastari

Joulukauden avajaiset

Viime lauantaina meillä Vaasassa oli Joulukauden avajaiset. Kävimme typyjen kanssa siellä. Ei siis minun lapsieni kanssa, sillä minulla ei ole lapsia, vaan serkun tyttöjen kanssa. Vettä satoi kuin Esterin peestä ja kylmyyskin vaivasi. Typyille kyllä kelpasi hevoskyyti ja ilmaiset piparit. Joulupukin sylissä istuminenkin osoittautui mieluisaksi. Unohdin piru vie äänestää Vaasan kauneinta näyteikkunaa. Mikähän siellä olisi ollut pääpalkintona? Matka Floridaan? Dream on! Nyt kokeilen ladara tänne muutaman kuvan. Eihän blogi ole mitään ilman kuvia. Kamerani on kuitenkin aikaa ennen kivi ja kuokka. Sen hintakin oli noin viisikymmentä euroa. Että laadukkaita kuvia soos tarjolla. Mutta hetkinen nämähän kuvat on otettu Lumialla, mutta tuskin kuvien laatu siitä paranee. 

Ihana polle, Emma tykkää!

Sama polle, tytöt tykkää!

Joulugubben, tytöt tykkää!

Vähänvaraisten joulukuusi ja lahjat Rewelissä. Minä tykkään.

On ihanaa, että ihmiset toivat näin runsaasti lahjoja vähävaraisten perheiden lapsille. Minäkin haluaisin auttaa, mutta kun itsekin kuulun tähän sossupummijengiin. Jonain rikkaana päivänä laitan minäkin kolikkoni likoon vähävaraisten hyväksi. Miksi näin aikaisin kuin marraskuun lopussa kerätään lahjat kaikkein heikko-osaisimmille? Minä olisin tänään 4. pvä joulukuuta voinut antaa lahjan.Terveisiä Vaasan sossulle, Mannerheimin lastensuojeluliittoon sekä SPR:lle, että jakelu muutetaan veronpalautuspäiväksi. Osallistun sitten näin virtuaalisesti ja iloitsen kaikkien hyväsydämisten puolesta. On ihanaa, että kerätään lahjoja myös niille, jotka eivät niitä muuten olisi saaneet. Sitten kun olen palkkatyössä, osallistun tällaiseen hyvän mielen kierrättämiseen. Onneksi Vaasan valitsema Lucia tekee sitä kiertämällä laulamassa vanhainkodeissa ja sairaalassa. Viva la Lucia!

Tässä Lucia-ehdokkaat laulavat Vaasan torilla! 

Nyt on kuvalataukset testattu. Joulun odotus voi alkaa!