Verkostoituminen ja sosiaalinen lahjattomuus

Netti taas näköjään pätkii ja kirjoittaminen vaikeutuu...amerikkalaiset ovat näin meidän yöaikaan surffaamassa netissä. 

Meillä oli eilen firman pikkujoulut. Hello, pikkujoulut tammikuussa. No what so ever. En edes halunnut mennä koko kemuihin, ja en ilmoittautunut edes. Mutta jostain syystä pomo oli nähnyt, että en ole kutsulistalla. "Jouduin" työkaverin sijasta menemään joulujuhlaan. Työkaverilla on alkoprobleemaa, ja hän ei saanut osallistua koko kemuihin. Ehkä mopo karkaa käsistä tai jotakin. 

Mulla on niin v*tun tylsää siellä. Ainoa lohtu oli ihana naurava työkaveri vastapäätä, mutta röökiprinsessana hän oli pois suurimman osan ajasta. Muut lähinnä olevat ihmiset juttelivat pareittain. Estonian neito vieressäni jutteli Portugalin jätkälle. Minulle he eivät jutelleet mitään, ehkä hekin olivat vain ujoja. Yritin toki, mutta juttelu oli niin tahmeeta. Ja minä olen oikeasti tosi hyvä juttelemaan. Lopun aikaa yksin ollessaan naikkonen näpräsi puhelintaan. Katsoin ympärilleni, silloin näin kolmen ihmisen näppäilevän puhelinta. Voi Jessus! Tylsät bileet. Hitsi kun alkoa ei voinut juoda. Minullakin se mopo karkaa käsistä...

Sitten oli joku veen Mystery game ja meidän pöydän puoli edusti jotakin Juorulehteä. Ja saimme tehtävänannon. Kolme aktiivisinta ja dominoivaa ämmää säntäs siitä heti ottamaan juorulehteen kuvia. Ei mitään yhteissuunnitelua ollut, ei mitään yhdessätekemisen iloa. Päällepäsmärit vain katosivat kuin pee Saharaan kertomatta kellekkään. Valitin meidän pääpomolle, että mitä helkkarin yhteistyötä tämä on, että kaikki vain katoaa. Hän sanoin minulle, että ei hänkään tee mitään. Tyydyin onnellisena vastaukseen. Minut pelasti ne tuhannet yhteiskuvien otot aulassa, joissa poseeramiseen oman tiimin kanssa meni puoli tuntia. Vessassa meni toivon mukaan kymmenen minuuttia. Ja sitten onneksi taas syötiin. Mutta ihan oikeesti, onko tämä tätä  nykypäivän yhteistyötä?

Verkostoitua pitäisi niin perkeleesti. Ja minuahan ei kukaan pyydä Facebook kaveriksi. Ja nyt on tää vitun Linkedin. Nyt olen tämän illan metsästänyt tuttuja sieltä. Neljä löysin. Jos he kaikki tulevat minun kaverikseni, sitten minulla on kuusi tuttavaa siellä. Meillä oli työajalla joku Linkedin workshop. Siellä olisi pitänyt linkittää itsensä viiden työkaverin kanssa, siis niin..... niiden viiden persläven kanssa. Ei tule kuuloonkaan. En niin kuin työajallakaan kysy neuvoa kahdelta niin tylyltä työkaverilta, niin miksi heidän kanssa pitäisi linkittyä? Kyllä mulle riittää ne muutamat hyvät työkaverit töissä. Muut saavat kuolla ihan rauhassa. 

Olisi tietenkin ihanaa olla suosittu ja kerätä ihailijajoukkoa ympärille. En vain osaa tätä perseennuolemista, ja vähänpätöisillä ihmisillä on minulle vähän merkitystä. En siten jaksa jutella väkisin tympeiden ihmisten kanssa. Työpaikan Linkedin koulutuksen tärkein anti oli kuitenkin, että ei kaikkia ihmisiä tarvitse pyytää suhdeverkostoon. Vain ne, joista aidosti tykkää. Tuskin verkostoni tulee siis kauheasti paisumaan. Haha!

Hitsi, ilmoittauduin Ekonomiliiton Mentorointi-ohjelmaan. Ehkä tämän verkostoituminen tästä lähtee käyntiin. 

Humalassa työpaikan pikkujouluissa olisi kivempaa!