Kaunista vaatetta Tallinnan kierrätyskeskuksesta

Että mä jaksan olla taas pimeä ja pinnallinen. Ja onneksi blogillani ei ole lukijoita. Sillä tänään taas kirpputori-innostukseni meni överiksi. Kuinkahan paljon paloi euroja lumppujen osteluun tänään? Too much, too many...Neljä euroa kului siihen Stockmannin lähellä olevaan Uuskasutuskeskukseen (Liivalaia). Tämä löytyi sieltä:

Indiskan trikoomekko/Tunika 4 euroa/Uuskasutuskeskus Liivalaia

Sitten tietenkin innostuin Tatarin Uuskasutuskeskukseen. Liivalailta, kun on niin lyhyt matka kävellä. Sinne en olisi saanut mennä ollenkaan. Mulla on vielä nuha ja yskäkin, että olisi ollut parempi pysyä kotona. Mutta ei se mitään. Sinne meni yhteensä 14 euroa (Haha!). Tässä löydöt: 

Paita "The Masai Clothing company" 2,80 euroa

 

 

 

 

 

 

Paituli H & M, 2,80 euroa

Hennes ja Mauritzia en tavallisesti osta. Inhoa niin heidän rumia vaatteitaan. Tämä paita nyt oli poikkeus. Värit ovat kivat, ja kuosi. En tiedä, erottuvatko nyt edukseen. Kännykän kamera nyt ei ole mikään paras. Ja harmi, kun ei ole selfie-kameraa. Seuraava lumppu esittelyyn:

Paita: j.t.b (petite) 2,80 euroa

Tämä paita on niin ihana, mutta helkkari kun on lyhyt. Menettelee väriensä ja psykedeelisen kuvionsa ansiosta. Noita puolihihoja periaatteessa inhoan paidoissa. Niitä on ihan liian monessa paidassa. Valitettavasti.

Paita "The original Noppies Maternity" (Hhahaaaa!) 2,80 euroa

Haha, äitiysmekko. No ei se minua haittaa. Tässä paidassa nyt ei ole hihoja ollenkaan. Kuosi jälleen ihan okej. Voi jesses, pitääkö raskaana olevankin ostaa omia raskaana olevalle tarkoitettuja vaatteita? Voi jesses, näköjään. Muistan ystäväni kyllä käyttäneen ihan tavallisia henkkamaukka t-paitoja. No Soviet ajan Ryssän ajan naisille pitää olla raskausvaatteensa. Minä siis voin unelmoida tässä lumpussa olevani raskaana. Se olotila on jäänyt kokematta köyhyyden takia, mutta tuskin olen mitään menettänyt. Minä ja minun mieheni ja meidän lapset. Seuraava lumppu. 

Tunika vai paita Vero Moda, 3 euroa, Pop Up kirppis

Tämän mä ostin vähän puolihuolimattomasti. Minun piti vain kävellä kämpille suurten kirppisostosten kanssa siitä Solariksen ostoskeskukselta. Mutta siinä on ihan Ulkoministeriötä vastapäätä on se Pop Up kirppis (Välisministeriumin vastapäätä). Se on sillä kädulla, joka lähtee alas siitä Olumpia-hotellin kulmasta, kohti Solarista. Tämä tarttui vähän niin kuin vahingossa matkaan. Kiva kuosi. Farkut ehkä väärät tohon kuvaan, mutta en jaksanut vaihtaa niitä kesken kuvaussession. Noh, mulla on kahdeksi viikoksi puettavaa töihin ja Lindy Hop harjoituksiin. Sitten alkaakin Olympialaiset ja loma. 

Nyt mä luen Hesarit verkkolehdet, ne ovat lukurästissä viikon ajalta. Täti kertoi, että Hesarissa oli ollut hyviä ohjeita lonkankoukistajan venyttämiseen. Se olis nyt ihan sopivaa luettavaa mulle. Räkä juoksee....Seuraavalla kertaa kirjoitan jotakin talousjuttua, esim. mitä palkka maksaa. Mua kiinnostaa se asia. Ihan vertauksen vuoksi, että mitä palkka maksaa Suomessa ja Virossa, kumpi on halvempi kustannuksiltaan. Viro nyt tietenkin, eihän firmat tulis muuten tänne. Mutta onneksi Suomessa on ystävällisemmät asiakaspalvelijat. Mun täytyy tehdä nyt vähän tausta työtä, että saan ne palkka-asiat selville.  Hyvää viikonloppua!

Tv. Fashionista Hömppaellu

Ja viimeinen lumppu meinasi unohtua. Illan kuningatar: 

Kukkapaita Stradivarius 2,80 euroa Tatarin Uuskasutuskeskus

Business pukeutuminen oman tyylisesti

Olen niin tosi myöhässä kommentoimaan sitä Hesarin artikkelia 23. Lokakuulta 2017.

Suomalaisten työpukeutuminen on nyt enemmän hukassa kuin 80-luvulla, väittävät asiantuntijat – ”On harhaa luulla, etteivät muut kiinnitä ulkonäköösi huomiota"

 Mmm, joo. Luin sen artikkelin jo aikoja sitten. Ihmettelin muka asiantuntijoiden neuvoja 300 euron kengistä ja hameita naisille kommenteista. En nyt tee varsinaisesti bisnestä, ja minun ei tarvitse pukeutua hyvin töihin. Tai varmaan olisi hyvä pukeutua, mutta ehkä mä en vaan osaa. En löydä kaupoista mitään kivaa. En paljon ihastu niihin vaatteisiin, mitä kaupoissa on. Kankaat ovat niin taivas varjele rumia. Ja värien käyttö on kauttaaltaan tummaa. Minulle pitää olla värejä. Se pitää kyllä paikkaansa, että ihmiset kiinnittävät huomiota toistensa ulkonäköön. Näenhän itsekin kaikki ihanat vaatteet toisten päällä. Viimeksi ihastuin tuttavan Marimekon tunikaan. Kävin katselemassa kaupoissa, josko sitä samaa olisi vielä myynnissä. Ei ollut. Ehkä kevään mallistoon tulee jotakin ihanaa värikästä.

Mä haluaisin olla kaunis ja kuulla ihmisiltä, että kuinka minulla on hyvä maku. Mutta ihan turha luulla, että sitä kehua saa kuulla. Itse voisin myös rohkaistua kehumaan muiden kauniita kuteita. Kolmen sadan euron kenkiä on harvalla varaa ostaa. Ehkä Suomessa hyvin tienaavilla on siihen varaa. Mutta heilläkin on usein suuret asuntovelat, raha on sijoitettava järkevämpään kohteeseen kuin releet. Mekoista tykkäisin, mutta niitä ei kaupoista juuri löydä. Ja netistä en osta, ei kiinnosta. En mä tiedä, en arvosta ihmistä vaatteiden mukaan. Toisilla on se tyylitaju vain on. Ja jos on ilkeä ihminen, niin kuin on ilkeä työkaveri, niin mikään vaate ei näytä hyvältä hänen päällään.  Tässä minun arkilumppua työmaalle. Näillä ei kehuja saa, mutta ovatpahan ainakin minun makuuni. 

Neuletakki JC (kirppis), paita Humanalta 1,50 euroa, farkut uudet Bershka 19,90 euroa

Villatakki Benetton (kirppis), paita House 7 euroa, farkut Bull & Bear 10 euroa

Paita Cropp, 10 euroa, farkut Bershka 20 euroa

Paita ZE-ZE Nordic noin 40 euroa, farkut Bershka

Paita Stradivarius (ikivanha), neuletakki Freequent (40 euroa), farkut Bershka

Tämä on mun suosikki, paita Thaimaasta (saatu), farkut Bershka (20 euroa)

Sydänpaita Bull & Bear (20 euroa) ja neuletakki Benetton 40 euroa

Ja kuten näkyy, nolla hametta. Ja toimistossa tyyli saa olla rennompi. Rumat ne vaatteilla koreilee. Mutta rumia vaatteita on kaupat pullollaan, joten who cares. Arvosta sinä itseäsi!

Verkostoituminen ja sosiaalinen lahjattomuus

Netti taas näköjään pätkii ja kirjoittaminen vaikeutuu...amerikkalaiset ovat näin meidän yöaikaan surffaamassa netissä. 

Meillä oli eilen firman pikkujoulut. Hello, pikkujoulut tammikuussa. No what so ever. En edes halunnut mennä koko kemuihin, ja en ilmoittautunut edes. Mutta jostain syystä pomo oli nähnyt, että en ole kutsulistalla. "Jouduin" työkaverin sijasta menemään joulujuhlaan. Työkaverilla on alkoprobleemaa, ja hän ei saanut osallistua koko kemuihin. Ehkä mopo karkaa käsistä tai jotakin. 

Mulla on niin v*tun tylsää siellä. Ainoa lohtu oli ihana naurava työkaveri vastapäätä, mutta röökiprinsessana hän oli pois suurimman osan ajasta. Muut lähinnä olevat ihmiset juttelivat pareittain. Estonian neito vieressäni jutteli Portugalin jätkälle. Minulle he eivät jutelleet mitään, ehkä hekin olivat vain ujoja. Yritin toki, mutta juttelu oli niin tahmeeta. Ja minä olen oikeasti tosi hyvä juttelemaan. Lopun aikaa yksin ollessaan naikkonen näpräsi puhelintaan. Katsoin ympärilleni, silloin näin kolmen ihmisen näppäilevän puhelinta. Voi Jessus! Tylsät bileet. Hitsi kun alkoa ei voinut juoda. Minullakin se mopo karkaa käsistä...

Sitten oli joku veen Mystery game ja meidän pöydän puoli edusti jotakin Juorulehteä. Ja saimme tehtävänannon. Kolme aktiivisinta ja dominoivaa ämmää säntäs siitä heti ottamaan juorulehteen kuvia. Ei mitään yhteissuunnitelua ollut, ei mitään yhdessätekemisen iloa. Päällepäsmärit vain katosivat kuin pee Saharaan kertomatta kellekkään. Valitin meidän pääpomolle, että mitä helkkarin yhteistyötä tämä on, että kaikki vain katoaa. Hän sanoin minulle, että ei hänkään tee mitään. Tyydyin onnellisena vastaukseen. Minut pelasti ne tuhannet yhteiskuvien otot aulassa, joissa poseeramiseen oman tiimin kanssa meni puoli tuntia. Vessassa meni toivon mukaan kymmenen minuuttia. Ja sitten onneksi taas syötiin. Mutta ihan oikeesti, onko tämä tätä  nykypäivän yhteistyötä?

Verkostoitua pitäisi niin perkeleesti. Ja minuahan ei kukaan pyydä Facebook kaveriksi. Ja nyt on tää vitun Linkedin. Nyt olen tämän illan metsästänyt tuttuja sieltä. Neljä löysin. Jos he kaikki tulevat minun kaverikseni, sitten minulla on kuusi tuttavaa siellä. Meillä oli työajalla joku Linkedin workshop. Siellä olisi pitänyt linkittää itsensä viiden työkaverin kanssa, siis niin..... niiden viiden persläven kanssa. Ei tule kuuloonkaan. En niin kuin työajallakaan kysy neuvoa kahdelta niin tylyltä työkaverilta, niin miksi heidän kanssa pitäisi linkittyä? Kyllä mulle riittää ne muutamat hyvät työkaverit töissä. Muut saavat kuolla ihan rauhassa. 

Olisi tietenkin ihanaa olla suosittu ja kerätä ihailijajoukkoa ympärille. En vain osaa tätä perseennuolemista, ja vähänpätöisillä ihmisillä on minulle vähän merkitystä. En siten jaksa jutella väkisin tympeiden ihmisten kanssa. Työpaikan Linkedin koulutuksen tärkein anti oli kuitenkin, että ei kaikkia ihmisiä tarvitse pyytää suhdeverkostoon. Vain ne, joista aidosti tykkää. Tuskin verkostoni tulee siis kauheasti paisumaan. Haha!

Hitsi, ilmoittauduin Ekonomiliiton Mentorointi-ohjelmaan. Ehkä tämän verkostoituminen tästä lähtee käyntiin. 

Humalassa työpaikan pikkujouluissa olisi kivempaa!