sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Tallinnan kirppikset - ihanaa lumppumuotia/ Osa miljoonas

Tere päeväst Tallinnast! 

Näistä lumpuista on muoti kaukana, mutta kukkarolle sopivaa kaunista vaatetta löytyy aina Tallinnan kirpputoreilta. 

Mielestäni parhaimmat kirpputorit ovat Tallinnan HUMANA - kirpputorit, joita löytyy eri puolella kaupunkia (Please google them). Tänään ja eilen sieltä löytyi Marimekon trikoopaitoja, ja yksi perusmusta aluspaidaksi. Olisi varmaan ollut muutakin kivaa, mutta kun nyt ovat rahat vähän taas vähissä. Vain pakollinen paha päätyi minun matkaani. 

HUMANAN parhaimmat kaupat ovat Kaubamajan yhteydessä, Narva maanteellä, Pärnu maanteellä ja Baltijaaman lähellä oleva Kotzebuen Humanassa. HUMANALTA löytyy mielestäni parhaiten urheiluun sopivia vaatteita; Adidaksen verkkahousut, takki, Puman ja Adidaksen jumppapaitoja. Niistä en nyt jaksanut ottaa kuvia. Kuvien ottaminen kun uuvuttaa!

Sitten toiset hyvät kirppikset ovat Telliskiven katukirppis ja Telliskivi Kirbukas. En löytänyt kuvaa kirppiksista taas  mistään, mutta löysin kuvan takista, jonka ostin Telliskiven alueen pihakirppikseltä. Takki on ihana, vaikka ei pääsekään kuvassa oikeuksiinsa. Ja kato kuva Telliskiven Kirbuksesta löytyikin, ja olisi ollut Telliskiven katukirppiksestäkin kuvia, mutta en jaksanut näin jälkikäteen lisätä. Käykää siis itse paikan päällä ja googlatkaa Telliskivi Kirbuturg tai jotakin sinnepäin.

Telliskivi Kirbukas
Takki Telliskiven katukirpparilta 15 euroa (Mini Mignon)
Apart- merkkinen vähän liian lyhyt jakku, Telliskiven katukirppis, hinta 3 euroa
Sitten olen löytänyt uuden kirppiksen nimeltään Kalamaja Basaar. Itsepalvelukirppis, joka on auki myös sunnuntaisin. Hinnat voivat olla vähän korkeammat kuin hyväntekeväisyyskirppiksillä, sillä yksityiset ihmiset myyvät siellä vaatteitaan ja sisustustavaraa. Sijainti lähellä Pöhja puiesteen Rimiä, samalla kadulla kulman takana.

Kalamaja Basaar
Löysin sieltä tämän paidan kahdella eurolla ja yhden arigamipupun koristeeksi sohvan päälle. Pupusta ei laiskuuden takia ole kuvaa!

Paita ehkä Stradivarius (2 euroa), villatakki Benetton 39,95 euroa Roomasta


Anteeksi tämä teksti tuli nyt tähän, enkä jaksanut siirtää kuvia. Mutta tietoa Telliskiven Kirbuksesta siis tässä.
Telliskivi Kirbukselta olen löytänyt nämä, muistaakseni....Osoite Telliskivi 60a, kirbus sijaitsee itse Telliskiven kortteria vastapäätä, tien toisella puolella. Tällä kirppiksellä on maailman ihanin myyjä, niin ihana ja suloinen. Täällä kannattaa käydä, jos haluaa iloisen palvelun. Niin nämä muotilumput siis sieltä, aika kalliiseen hintaan, sillä täälläkin myyjänä on yksityiset ihmiset, 

Stradivariuksen paita / 2 euroa
Seppälän paita, vanhaa mallia, ehkä 5 euroa
Ralph Laurenin 100% Merinovillapaita / 8 euroa, hame Uuskasutuskeskus Tatari /1 euro
Sisleyn paita, joka aina mietityttää/ Telliskivi Kirbus 5 euroa
Sitten ovat vielä Popovi ja Paavli Kaltsukset Angerja- raitiovaunupysäkin kohdalla Koplissa.
Paavli Kaltsukas Paavli kadulla Koplissa
Popovi Kaltsus Angerja- ratikkapysäkin lähellä (sama Paavli-katu)
Näillä kirppiksillä myydään Iso-Britanniasta ja Irlannista tuotuja vaatteita yms. Tavallisimmat merkit ovat Briteissä asuneelle tuttuja New Lookia, Atmosphereä, Primarkkia. Näillä kirppiksillä on hyvä katsoa värikkäiden farkkujen ja muiden housujen valikoima. Jos tarvitset esim. punaiset farkut, ne löytyvät satavarmaan täältä. Minä periaatteessa kammoan Primarkin vaatteita, ja huomaan vasta kämpillä, että jaha tuli tuhlattua rahat Primarkin vaatteisiin. Hinnat eivät onneksi päätä huimaa verrattuna yksityisten kirppisten hintoihin. Tässä muutama esimerkki:

Marimekko- paita ja Primarkin farkut/ 2 euroa
Primarkin farkkupaita/ 2 euroa
New Lookin kuivumassa oleva ryppynen paita/ 2 euroa

Uaah, mua jo uuvuttaa tämä kirpputorien luetteleminen ja lumppukuvien lisääminen. Todella suuri kunnioitus kaikkia bloggaajia kohtaan. Kuinka hirveän työn teette kirjoittaessanne ja kuvia lisätessänne. Minulla sentään on amatöörin välineet, Nokian paska kännykkäkamera ja kirjoittamaan ei ikinä oppinut tyhjä pää. Vielä muutama kirpparit tähän lopuksi, lempikirppikseni on tässä: 

Tatarin Uuskasutuskeskus
Tatari- kadulta siis löytyy parhaimmat käytetyt, mutta hyväkuntoiset astiat, varsinkin kuukauden kolmena viimeisenä päivänä, kun on erikoistarjousten päivät. Täältä olen löytänyt edulliseen hintaan tyynynpäällisiä ja erilaisia laseja. 

Sitten mun kotikadulla on vielä tämä kirppurimyymälä, josta en erityisesti pidä kalliiden hintojen vuoksi. En ole nyt käynyt täällä vähän aikaan. Mutta jos kiinnostaa, käykää myös täällä, jos käytte esim. Stockmannin Hulluilla Päivillä.

Sits ja Sats kirppis Liivalaialla

Viimeisenä vihjeenä on, että Liivalaialta löytyy kadun toiselta puolelta Hotelli Olumpiasta eteenpäin myös uusi Uuskasutuskeskus sekä siitä vielä eteenpäin Brittivaatteita myyvä käytettyjen vaatteiden myymälä. Koot siellä tosin niin suuria, että en ole löytänyt sieltä mitään kivaa. Plus, että vaatteet ovat Briteille tyypillisesti ylikirjavia. Not my style. Siis horrible! Vaikka koot ehkä menevät pian minullekin, I am so fat and you r so thin, että itsekkin voisin kyllä laihduttaa!

Med vänliga hälsingar, Hömppäellu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti