Elämää ulkomailla

Eilen, kun luin taas Helsingin Sanomia, niin pisti silmään kirjoitus  Ranskan Calais´n pakolaisleiristä (Helsingin Sanomat 9.1.2015; B2). Lähi-idästä ja Afrikasta sinne saapuneiden siirtolaisten ja pakolaisten ainoana päämäränä on päästä kanaalin yli Englantiin. Ajattelin, että yäk, miksi just Englantiin. Olen asunut siellä, ei siellä nyt mitään niin hääppöistä ole. Siirtolaisilla niin kuin minullakin on ja oli yksi unelma, saada helposti työtä, virallista tai epävirallista. Työtähän Englannista oli helppo saada. Ainakin silloin, kun minä asuin siellä. Kerron siitä vähän myöhemmin. 

Olen asunut monessa maassa ja haluaisin vieläkin asua ulkomailla. Nyt on rahat loppu, joten se haave saa hieman odottaa. Katselen kuitenkin aina mahdollisuuksia muuttaa täältä työttömyyden luvatusta maasta huitsin Nebraskaan. Nyt en taas ole keksinyt, vieläkään, että miten saada työtä helposti ulkomailta, kun ihmiset ovat niin koulutettuja ja kielitaitoisia. Helsingin Sanomissa oli toinenkin artikkeli eilen, joka kertoi ulkomailla opiskelusta. Entinen jalkapallon pelaaja, nykyinen talousmies, Kaarlo Kankkunen oli opiskellut urheilustipendin avulla Yhdysvalloissa. Opiskelu ulkomailla muutti hänen elemänsä. Niin minunkin. 

"Kansainvälinen urani" ja kiinnostus ulkomailla olemiseen ja matkustamiseen alkoi Ruotsista, Uppsalasta. Opiskellessani Helsingin Yliopistossa olin vuoden vaihto-opiskelijana Uppsalan maatalousyliopistossa ja Uppsalan yliopistossa. Uppsalahan on maailman ihanin kaupunki. Uppsala on oikein opiskelijoiden paratiisi kaikkine osakunta-aktiviteetteineen. Suosittelen opiskelijalle. Ruotsin kielenkin oppi nopeasti, vaikka en osaa sitä vieläkään "täydellisesti", vaikka haluaisinkin osata.

Uppsalan ihana tuomiokirkko v.2012

Sitten jo seuraavana kesänä suuntasin Saksaan, Kellenhuseniin, ravintola-alan töihin. En ymmärtänyt saksaa yhtään. Sain sitä paitsi potkut, koska tappelin ravintolan omistajan kanssa. Olen muutenkin herkkä suuttumaan. Reissu jäi noin kahden kuukauden mittaiseksi, mutta rakkaus saksan kieleen syttyi. 

Jossain vaiheessa seitsemän tai kahdeksan vuoden opiskelujen jälkeen valmistuin maisteriksi Maatalous-metsätieteellisestä. Jäin työttömäksi heti tietenkin. Äitini oli nähnyt jossakin ilmoituksen Te-keskuksen työttömille suunnatusta Baltian Markkinat- kurssista. Pääsin onnekseni kurssille, ja kurssi taas kerran muutti elämäni suunnan. Kyseisiä kursseja ei varmaan enään edes järjestetä, sillä kurssien työllistävä vaikutus oli heikko (uskon niin). Mehän olimme yrityksille lähes ilmaista työvoimaa. Sain kurssin kautta kuitenkin kuin itsestään, ilman omaa panosta, harjoittelupaikan Vilnasta. Vilnassa olin viisi kuukautta. Sielläkin oli ihanaa. Rakkaus liettuan kieleen ei syttynyt, vaikka kävin koko sen ajan kielikurssilla. Rakkaus viron kieleen sentään syttyi. Kurssin kaksi ensimmäistä kuukautta vietimme Tallinassa. Mina armastan veelgi Tallinna!

Pilius gatve Vilna

Osaan jokseenkin huonosti Englantia, ja kammo siihen kieleen on näköjään ikuista. Ehdotin jossakin vaiheessa tohtoriksi valmistuvalle silloiselle saksalaiselle poikaystävälle, että lähdettäisiin Englantiin. Ja ta-daa, hän sai työpaikan Southamptonista. Kärvistelin Southamptonissa ainakin neljä kuukautta ennen kuin sain työpaikan. Toki sieltä olisin saanut ravintolasta baaritenderin paikan ja Debenshamin kahvilasta tiskaajan paikan. Ne eivät kelvanneet minulle. Sain toimistotyön paikallisesta suuresta vakuutusyhtiöstä, jonne etsittiin suomen kieltä osaavia. Olin nähnyt useamman ilmoituksen samaan vakuutusyhtiöön ja tavallaan hylännyt ne. Halusin elintarvikealalle johonkin hienoon hommaan. Ei tärpännyt, mutta vakuutusyhtiössä oli kivaa. Varoituksen sana, Englannissa palkkataso on alhainen, ottakaa ne äveriäät ukkonne mukaan! En tiedä, onko Skandian vapaaehtoinen eläkevakuutustoiminta enään niin suosiossa, kun se silloin oli. Hakemuksia tuli sadoittain joka päivä. Luin jostain, että Skandia olisi myynyt juuri sen toiminnan Lahi-Tapiolalle. Jos haluat firmaan töihin, kysy suoraan sieltä. Varaudu hankkimaan kuusi suosittelijaa, jotka kertovat positiivisia asioita. Pidin näin montaa suosittelijaa kohtuuttomana suhteutettuna työhön, joka oli rutinoitua tietojen tallennusta.

Southamptonin ruma keskusta 

Skandian päärakennus

Emme ihastuneet Southamptoniin vaan jatkoimme matkaa noin vuoden kuluttua. Päädyimme Uuteen-Seelantiin Wellingtonin kaupunkiin, josta poikaystäväni sain post-doc paikan. Olimme Uudessa-Seelannissa kaksi vuotta. Uusi-Seelantikin oli ihana. Wellington vain oli liian tuulinen paikka. 

Wellington, Uusi-Seelanti

 

Tälläistä Wellingtonissa, ihanaa!

Alan itkemään, kun katselen näitä kuvia. Niin kaunista siellä Wellingtonissa ja koko Uudessa-Seelannissa. Minulla oli kahden vuoden työlupa, jolla sain tehdä mitä tahansa työtä. Työluvan saannissa ei ollut mitään ongelmaa. Jos joku niin kuin sinne päin maapalloa suuntaa...No ehkä kuitenkin elintarvikealan yliopistotutkinnolla lupa irtosi, en tiedä, mutta onhan alle kolmekymppisille mahdollisuus työlupaan muutenkin. Koulutusta vastaavan työnsaaminen, ainakin minulle, oli täysin mahdotonta. Lisäksi, että osasin mielestäni surkeasti englantia, olin sitten töissä kahdessakin kaupassa, koska näitä töitä oli helppo saada. Olin myyjänä leipäosastolla sekä toisessa kaupassa shampoiden hyllyttäjänä. Palkalla pärjäsi jälleen, kun oli äveriäs äijä mukana. Englannin kielen taito koheni silmissä. Nyt olen jo saavuttanut kauppakorkean nuorten tason ja puhun jopa parempaa englantia kuin insinöörit. Ihanaa, a mission accomplished. Ja rakkaus englannin kieleen on syntynyt. 

Ikävä kyllä, ikuinen kaukokaipuu on jäänyt. Voi, kun voisin asua ulkomailla ikuisesti. Mihinköhän seuraavaksi suuntaa? Mistä saa töitä helposti? Saksaa ja Tallinnaa olen ajatellut kokeilla seuraavaksi. Ja ei kun taas kieliopintojen pariin.